maanantai 31. lokakuuta 2016

Vieraskirja kirjoista

Jokaisissa häissä lienee esillä jonkinlainen vieraskirja tai muu tapa kerätä nimmari, sormenjälki tai muu puumerkki muistoksi paikallaolosta. Minulla on aiemmissa elämäni juhlissa konfirmaatiota ja ylppäreitä myöten ollut esillä ihan "tavallinen" vieraskirja, ja täytyy myöntää että eipä ole pahemmin tullut selailtua mainittuja nimmarilistoja jälkeenpäin. Nykyään on onneksi kaikenlaisia moderneja ja kekseliäitä ideoita, joilla voi toteuttaa vieraskirjan tavalla, joka ilahduttaa avio-arjessa ihan päivittäinkin. 

Oikeastaan meidän "vieraskirjastamme" ei kirjoja puuttunut. Vieraskirjanamme toimi juliste, johon oli kuvattu monta kirjakasaa, joiden selkämykset oli jätetty tyhjäksi. Jokainen vieras sai sitten vetää nimmarinsa tyhjään selkämykseen. Etualalla oli avoinna yksi kirja, jonka lehdille oli kirjoitettu 16.7.2016 Heidi & Jussi".

Vieraskirja-julisteen meille toteutti Hey Look Oy.

Kuva: (c) Johanna Hietanen Photography

Kuva: (c) Johanna Hietanen Photography

Idean tähän olin bongannut joskus aikoja sitten Pinterestistä (no shit!), ja halusin välittömästi ottaa sen meidän häihin. Kirjat ja kirjallisuus kun kuuluvat elämäämme aika vahvastikin.

Pidämme molemmat valtavasti lukemisesta kaikenlaisesta lukemisesta, ja ihan jo ammattimme takia kirjat kuuluvat olennaisena osana elämäämme (niin hyvässä kuin pahassa, kukapa ei muistelisi ilolla 2000+ sivun tenttialueita). Taloudessamme kulutetaan aikamoisia määriä niin kaunokirjallisuutta kuin oikeuskirjallisuutta ja muuta tietokirjallisuutta. Minulle olisi vaikeaa kuvitella elämää ilman kirjallisuutta, kun koko ajan pitää olla kirja kädessä tai vähintäänkin laukussa mukana, jotta sen voi avata heti, kun pitää vaikkapa istua julkisessa kulkuvälineessä, odotella lääkäriaikaa tai vaikka vain istua kahvilassa. Jussin kanssa suosittelemme toisillemme hyvä kirjoja ja varsinkin Jussilla on tapana kertoa minulle usein, millaista  kirjaa hän on lukemassa ja mitä hän siitä ajattelee.

Kun viime syksynä muutimme kaksiosta kolmioon, halusin välttämättä toteuttaa tällä kolmannella huoneella pitkäaikaisen unelmani kirjastohuoneesta (no joo, on tämä myös työhuoneeni ja vieläpä ihan vaiheessa, kun suunniteltu lukunurkkaus ei ole vielä valmis). Tuntui luonnolliselta ripustaa kehystetty häidemme vieraskirja juuri tänne. 





Oranssi tehosteseinä tuo julisteen aika kivasti esille. Tätä on kiva katsella joka päivä!

Mitä mieltä olette tällaisista modernimmista vieraskirja-ideoista? Peittoavatko ne perinteiset vieraskirjat, vai pitääkö "oikea" häävieraskirja vielä pintansa?

Heidi

2 kommenttia:

  1. Perinteinen vieraskirja tuntuu kyllä vähän "turhalta", jos nyt niin saa sanoa. Tämä on hauska ja erilainen idea! En ollut aiemmin törmännytkään tällaiseen. Kiva, että saatte yhden pysyvän muiston lisää hääpäivästä. Me toteutetaan vieraskirja varmaan sellaisilla "terveisiä hääparille"-viesteillä, jotka jaetaan siis jokaisen vieraan paikalle. Siten saadaan toivottavasti suurimmalta osalta ihmisistä henkilökohtaiset terveiset, jotka voidaan säilöä muisteltavaksi myöhemminkin! Aiotaan tehdä viestipohja omalla tyylillämme, enää puuttuu toteutus!

    Ps. Kävin stalkkaamassa juhlapaikkanne koristeluita aiemmista postauksista. Kiitos inspiraatiosta, niiden pohjalta tehtiin alustavat suunnitelmat omalle juhlapaikalle. Meillekin nimittäin tulossa noin 10 hengen, pyöreät pöydät. (Ja vallitsevasta trendistä poiketen jätetään myös tekokristallit ja värikkäät kaitaliinat väliin. -Lisää tähän väliin joku sopiva hymiö-.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Mia!

      Pahoittelut tästä pitkästä vastausajasta, lähdimme juuri tuolloin 16.11. häämatkalle ja palasimme vasta viime yönä.

      Anyway, kiva kun vieras"kirjamme" miellyttää! Kuulostaa myös tosi kivalta tuo teidän idea, ja nimenomaan sellaiselta että se ilahduttaa vielä paljon myöhemminkin :)

      Ja hei ihana kuulla, että meidän koristeista oli inspiraatiota teille! Ei ollut teemavärin mukaiset värikkäät kaitaliinat ja tekokristallit ihan meidänkään juttu :D

      Poista

Kiitos, että ilahdutit kommentillasi!